On ollut rankkaa miettiä asioita näin paljon.
Mielessäni pyörii aina vaan että miksi? Miksi se tapahtui minulle? Mitä minä tein väärin? Mitä olisin voinut tehdä toisin välttääkseni sen kaiken?
Vastauksia en keksi kuin yhden. En mitään. Olisin voinut alistua hakattavaksi, käpertyä ja olla puolustamatta itseäni. En vain kertakaikkiaan usko että se olisi auttanut mitään.

Miksi taas Teemu teki sen kaiken? Uskon että hän on oikeasti mieleltään sairas. Hänellä oli hirvittävän huono itsetunto vaikka päällepäin hän tuntuikin olevan todelllinen Auervaara. Hän jaksoi jauhaa mahtavista naisseikkailuistaan ja siitä kuinka paljon hänelle olisi tai on ollut ottajia. Jälkeenpäin on helppo huomata että ei tainnut sekään pitää kutinsa. Keskittymiskyvyn puute oli jotain ihan uskomatonta. Teemu oli myös todella välinpitämätön muiden tunteita/haluja kohtaan mutta toisaalta todella miellyttämisen haluinen. Mikäköhän sille olisi sitten diagnoosi? Narsisti?