Viime yö menikin sitten kieriessä ja painajaisten kourissa. En olisi uskonut että haavojen repiminen auki tuntuisi enää näin pahalta.
Eilen televisiossa tulleessa Levottomat 3-elokuvassa lyötiin naista. En voinut katsoa. Käänsin pääni ja itkin. Tuostakin tunteesta luulin jo päässeeni eroon, mutta näköjään olenkin vaan haudannut ne jonnekin mieleni sopukoihin.

Teemu kävi minuun käsiksi ensimmäistä kertaa ehkä puolen vuoden seurustelun jälkeen. En muista mistä tappelu tuli. Suutuin jostakin ja olin lähdössä kotiin Teemun luota kun minut huudon kera kaadettiin maahan. Ensimmäiseksi hämmästyin ja sitten pelkäsin. Nousin ja yritin lähteä. Teemu tönäisi minut uudestaan kumoon.  Tällöin hän myös syöksyi kimppuuni. Olin selälläni maassa, sinisellä matolla vessan edessä. Teemu istui päälleni ja kuristi. Ensimmäistä kertaa elämässäni pelkäsin kuolevani. Mistä sitä tietää kuinka kauan Teemu olisi kuristanut, mutta minä taistelin. Taistelin raivokkaasti enkä tiennyt silloin kuinka monesti tulisin tulevaisuudessakin niin tekemään. Lopulta Teemu päästi irti. Minä itkin ja menin sohvalle istumaan. Hyvin pian sovittiin.

Asuin ystäväni kanssa mutta olimme sillä hetkellä riidoissa. Kun pahoinpitelyä seuraavana päivänä menin kotiin halusin vain kertoa kaiken ystävälleni ja itkeä. Ystäväni ei ollut kotona. Minä kävin suihkussa ja itkin. Pyyhe ympärilläni katselin mustelmia käsissäni ja itkin aina vain. Totuus alkoi valjeta. Minut oli pahoinpidelty. Hakattu. Oman ihanan poikaystäväni toimesta.

Uskallan väittää että jos ystäväni olisi ollut tuolloin kotona ja olisin päässyt heti kertomaan tapahtuneesta, suhde ei olisi ehkä jatkunut sitä neljää tuskallista vuotta. Se on kuitenkin mennyttä.